CASE
TILASTOINTIJÄRJESTELMÄ
“Orangit pystyy joustavasti vastaamaan pienkehitystarpeisiimme sen lisäksi, että he aktiivisesti pitävät huolta sovelluksen saatavuudesta ja laadusta. Olemme voineet lisätä tarvitsemiamme ominaisuuksia ja vastata näin viranomaisten muuttuviin vaatimuksiin nopeasti ja luotettavasti.”
Outi Ruishalme, Johtaja, Kriisikeskustoiminnot MIELI Suomen Mielenterveys ry
Lähtötilanne
Tilastointijärjestelmä on tärkeä työväline Mieli ry:n eri kriisiavun väylien asiakasmäärien seurannassa. Koronapandemian myötä tilastointijärjestelmän tuottaman tiedon avulla on voitu olla mukana luomassa valtakunnallista tilannekuvaa väestön hyvin- ja pahoinvoinnista ja tilastointijärjestelmässä kootusta tiedosta on oltu hyvin kiinnostuneita.
Toteutus
Verkkosivusovellus on ollut Orangitin ylläpidon piirissä vuodesta 2019 lähtien. Orangit on yhdessä Mieli ry:n kanssa parantanut tilastointijärjestelmän toimintavarmuutta tekemällä palveluun kattavat monitoroinnit ja parantamalla virhetilanteiden käsittelyä. Lisäksi Orangit on kehittänyt uusia ominaisuuksia asiakkaan tarpeiden mukaan ja varmistanut, että sovelluksen tietoturva on ajan tasalla.
Tulokset
Jatkuvalla ylläpidolla ja pienkehityksellä Mieli ry on voinut varmistaa tilastointijärjestelmän kriittisen toimintavarmuuden ja tarjota sidosryhmilleen ajantasaista tietoa palvelun käytöstä ja käyttäjämääristä.